AC lähtee pesemään kasvojansa KPV tappion jäljiltä Pietarsaaresta FF Jaroa vastaan

Joukkueet lähtevät otteluun tappio alla KPV:ltä, Jaro lukemin 1-0 ja vierasjoukkue AC Kajaani 8-2 tappio alla. Maalinteossa AC:lta onnistuivat Bibaku ja Acheampong, jolle maali oli jo kauden kuudes. Tappion lisäksi suolaa AC:n haavoihin toi Gnistan, joka voitti oman ottelunsa Mypaa vastaan ja nousi kajaanilaisten ohi sarjataulukossa yhdeksänneksi ja täten AC tipahti putoajan paikalle.

Aiemmasta AC:n ottelusta ei paljoa kerrottavaa jäänyt, kun KPV vei voiton luvuin 8-2 (2-1). Joukkue lähtee varmasti sisuuntuneena otteluun Jaroa vastaan, jota vastaan AC pelasi kotona kauden avausottelun, joka päättyi Jaron viimeisten sekuntien tasoitusmaalilla tasan 2-2.

– Tärkeä viikko tulossa, toivottavasti pääsemme tavoitteisiimme.

FF Jaro on taistelemassa noususta Veikkausliigaan ja on sarjassa kolmantena 37:llä pisteellä. Eroa pelin enemmän pelanneeseen AC Ouluun on vain neljä pistettä.

– Jaro on hyvä joukkue, jolla on monia pelaajia viime kaudelta, he tuntevat hyvin toisensa ja omaavat oman systeeminsä ja oman pelityylinsä, eivätkä he luovu siitä. Parhaimmat pelaajat ovat Olusanya, Amuzie ja hyviä muita kuten Mabinda ja Sotelo. Tottakai siellä on myös meidän entinen pelaaja Topi Järvinen, josta minulla on vain hyvää sanottavaa, hän on on hyvä pelaaja hyvällä asenteella ja kurinalaisuudella. Jokainen valmentaja saa olla tyytyväinen saadakseen hänet.

Seuraa heitä:

Topi Järvinen #16 (KPV)
Pelasi viime kaudella AC Kajaanissa, tehnyt kuusi maalia tällä kaudella

Geoffrey Acheampong #6 (ACK)
Maali viime ottelussa, joukkueen paras maalintekijä

Ottelun suora lähetys on katsottavissa Elisa Viihde Sportin kautta! 


FF Jaro vs AC Kajaani
17.10.2020 klo 14:00
Pietarsaaren Keskuskenttä


JALKAPALLOSTADION

Lönnrotinkatu 1
87100 Kajaani

AC KAJAANI RY

toimisto@ackajaani.fi
ackajaani07@gmail.com

Lippujen hinnat

15€ normaali lippu

13€ erityisryhmät

7€ 10-16-vuotiaat

ALLE 10-vuotiaat vapaa pääsy

Osta AC Kajaanin fanipaita!

Pelkkä paita: 30€

Paita nimellä: 40€

Paita nimellä ja numerolla: 50€

Maksu: FI29 5760 0320 0912 74

Paidan noutaminen tapahtuu kotiotteluiden yhteydessä lippuportilta!

FACEBOOK