AC Kajaani ja sarjakärki Haka maalittomaan tasapeliin Liikuntapuistossa.

AC Kajaani ja sarjakärki FC Haka kohtasivat aurinkoisessa Liikuntapuistossa sunnuntaina.Kotijoukkue pääsi ensimmäiseen hyvään maalintekopaikkaan jo vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Topi Järvinen keskitti pallon boksiin ja Haka-puolustuksen purkupallo päätyi Giordano Pifferon jalkaan, mutta aiemmin kaudella kaksi maalia iskeneen Gion veto painui hiukan yli maalin.

Haka loi kenties ottelun vaarallisimman paikan 34. minuutin kohdalla, kun Antto Hilska syötti Jean Fridolin Nganben nokikkain AC-maalivahti Tatu Österlundin kanssa, mutta Österlund torjui hienosti. AC Kajaani puolusti ensimmäisen puoliajan tiiviisti joukkueena ja sarjakärki Hakan maalipaikat jäivät vähiin ja näin tauolle lähdettiin lukemissa 0-0.

Toisella jaksolla pelinhallinta siirtyi hiljalleen vierasjoukkueelle, mutta myös AC:lla oli omat mahdollisuutensa.Kun ottelua oli pelattu reilut 60 minuuttia, pallo pelattiin Michael Ibiyomille, joka pudotti pallon laidalle Oskari Rounajalle, laitapelaajin keskitys tavoitti Topi Järvisen pään, mutta puskui painui ohi maalin.Ottelua oli käyty 72 minuuttia, kun AC:n brasialaispelaaja Duda pääsi kulmapotkun jälkitilanteesta vaaralliseen laukaisupaikkaan, mutta Hakan maalivahti Santeri Aaltonen ennätti torjumaan.
80 minuuttia ennätti pelikelloon, kun kentälle vaihdettu Brite Andoh nousi vahvasti yli keski-alueen ja syötti Michael Ibiyomin nokikkain Haka-veskarin kansa, mutta Aaltonen venytti palloon ennen nigerialaishyökkääjää,Minuuttia myöhemmin Haka loi vaarallisen hyökkäyksen, jonka päätteeksi Antto Hilskan maalintekoyritys osui tolppaan ja pallo pyöri vaarallsesti maaliviivalla, mutta AC-puolustus ehti viime tinkassa siivota pallon väljemmille vesille.

AC Kajaani sai vielä mahdollisuuden napata kolme pistettä, kun Jordi Lahnalakson erinomainen avaava syöttö tavoitti Matias Juntusen, Juntunen toimitti pallon maalille, mutta syöttö ei aivan tavoittanut kanssapelaajia tyhjyttään amottaneen maalin edestä.

AC:n päävalmentaja Mika Lumijärvi oli ottelun jälkeen tyytyväinen joukkueensa työntekoon ja taisteluilmeeseen, mutta erityisesti maalipaikoille murtautumisessa ja prässipelissä on kehitettävää tulevaa Jaro-ottelua silmällä pitäen.

Ottelupöytäkirja: https://www.palloliitto.fi/ottelu/1194107

AC Kajaani ja FF Jaro kohtaavat sunnuntaina 16.6 klo 18.30 Pietarsaaressa.

KAUSIKORTTI

2019 Kausikortti; 160 €

PÄÄSYLIPUT

Aikuiset; 16 €
Erityisryhmät; 14 €

ALLE 12v VAPAA PÄÄSY

MYYNTIPISTE

Kajaanin Offsetpaino
Mainuantie 350 B
87700 Kajaani

JALKAPALLOSTADION

Lönnrotinkatu 1
87100 Kajaani

AC KAJAANI RY

toimisto@ackajaani.fi

FACEBOOK

Social LikeBox & Feed plugin Powered By Weblizar