Voitto ja kaksi uutta sopimusta

Eilen Iisalmessa käydyssä ottelussa AC Kajaani oli vahvempi luvuin 0-1 (0-0). AC Kajaanin ainokaisen teki Michael Nzekwe pelin ollessa 70 minuutin kohdalla. Iisalmen halli oli hieman totuttua pelikenttää pienempi, mutta se antoi erinomaiset mahdollisuudet ACK:lle kehittää pelisysteemiään, joka perustuu erittäin organisoituun kokonaisuuteen. Iisalmen halli palveli myös tätä tarkoitusta senkin takia, että erilaiset tilanteet kehittyivät nopeammin ja tätä kautta jokaisen osa-alueen pelissä piti pystyä vastaamaan nopeisiin muutoksiin niin taktillisen ajattelun kuin pelimuodon osalta. Lisäksi peli antoi jo hieman ennakkotietoa tulevasta kilpakumppanista kesää varten.

AC Kajaani on tehnyt myös kaksi uutta sopimusta. Niin keskikentällä kuin hyökkäyspäässä viihtyvät Risto Kahelin ja Niko Lohi tekivät taustajoukkoihin vaikutuksen erinomaisten peliesitysten lisäksi erityisesti oman henkilökohtaisen asenteenitsenäisen toiminnan sekä joukkueen eteen taistelemisen vuoksi. Kahelin (viime kausi Jippo) ja Lohi (viime kausi FC Vaajakoski) suorittavat tällä hetkellä varusmiespalvelusta Kajaanissa.

Keskiviikko 5.3. lähestyy. Vajaan kuukauden takainen reissu Kipparihalliin ei ole unohtunut vaan sen tuomaa oppia on käytetty erittäin paljon hyödyksi. Valmennusjohto on paneutunut tarkasti roolituksiin ja puntaroinut erilaisia taktillisia vaihtoehtoja. Pelaajien mietteet ovat erittäin motivoituneet voiton hankkimiseksi, mutta liiallinen ylilataus tullaan pitämään kontrollissa. AC Kajaani arvostaa omissa tavoitteissaan Suomen cupissa menestymisen korkealla tulevaa kautta silmällä pitäen. Tämän tavoitteen ensimmäistä vaihetta Kajaanin ylpeys lähtee suorittamaan positiivisen ilmapiirin vallitessa koko organisaation ympärillä.

JALKAPALLOSTADION

Lönnrotinkatu 1
87100 Kajaani

AC KAJAANI RY

toimisto@ackajaani.fi
ackajaani07@gmail.com

Lippujen hinnat

15€ normaali lippu

13€ erityisryhmät

7€ 10-16-vuotiaat

ALLE 10-vuotiaat vapaa pääsy

Osta AC Kajaanin fanipaita!

Pelkkä paita: 30€

Paita nimellä: 40€

Paita nimellä ja numerolla: 50€

Maksu: FI29 5760 0320 0912 74

Paidan noutaminen tapahtuu kotiotteluiden yhteydessä lippuportilta!

FACEBOOK