Vahvalla hallinnalla tasapeliin

TatuHienossa säässä pelatussa ottelussa alkuasetelmat luotiin jo ensiminuuteista lähtien. GBK tuli puolustamaan ja noutamaan sitä kautta tärkeitä vieraspisteitä. AC taas pyrki murtautumaan puolustuslinjan läpi erilaisilla variaatioilla, mutta GBK pystyi hiljentämään AC:n yritykset joko puhtaasti tai vapaapotkujen arvoisesti. Kotivoitto oli lähellä, etenkin aivan ottelun lopussa oli todella hyviä paikkoja, mutta voitto jäi harmittavasti niin kauaksi.

Pelin alussa sattunut loukkaantuminen Callistus Chukwulle oli ikävän näköinen. Pahannäköisestä tapahtumasta selvittiin kuitenkin säikähdyksellä. Mutta tämä oli yksi epäonnen sattumista. Ottelun lämmittelyssä Tarmo Koivuranta loukkasi itseään sen verran, ettei kyennyt pelaamaan. Lisäksi edellispäivänä Sauli Kettunen koki loukkaantumisen. Itse pelin aikana Yankuba Ceesay koki kaksinkamppailun aikana loukkaantumisen. Mutta vaikka joukkueella oli vastoinkäymisiä, jokainen tsemppasi toisiaan ja kannusti kohti parempia suorituksia. Illan ottelussa Kakkosen debyytin teki Kajaanin Palloilijoiden kasvatti Tatu Hoffren. Lisäksi kotiyleisön edessä näyttäytyi ensimmäistä kertaa paluun jälkeen Aleksander Akbar.

Tatu Hoffrenin pelikuntoa on ylläpitänyt erinomainen yhteistyö Kajaanin Hakan kanssa, josta myös Jarmo Korhonen on myös tyytyväinen: “Tatu on parantanut koko ajan harjoituksissa. Ja sieltähän kaikki lähtee. Täydet minuutit Hakan mukana mahdollistivat kuitenkin sen, että hänellä oli valmius hypätä kentälle, Korhonen kiittää yhteistyötä.”

Illan ottelun pöytäkirjamerkinnät ohessa: [gdlr_button href=”http://palloverkko.palloliitto.fi/live/stats/Fixtures.aspx?fixtureID=3zzlnFdPHjxaFA/nSWQ1fg==&matchID=Z06eDoaFVgK+Ip8w/fcwvg==&compID=93tb6mVpS8K1UwOPOn6KSQ==” target=”_self” size=”medium”background=”#ba211e” color=”#ffffff”]AC Kajaani-GBK[/gdlr_button]

JALKAPALLOSTADION

Lönnrotinkatu 1
87100 Kajaani

AC KAJAANI RY

toimisto@ackajaani.fi
ackajaani07@gmail.com

Lippujen hinnat

15€ normaali lippu

13€ erityisryhmät

7€ 10-16-vuotiaat

ALLE 10-vuotiaat vapaa pääsy

Osta AC Kajaanin fanipaita!

Pelkkä paita: 30€

Paita nimellä: 40€

Paita nimellä ja numerolla: 50€

Maksu: FI29 5760 0320 0912 74

Paidan noutaminen tapahtuu kotiotteluiden yhteydessä lippuportilta!

FACEBOOK