Tarmo Koivuranta AC Kajaanin riveihin

Kun takataskussa on Euro Cup – otteluja, 21-vuotiaiden maajoukkuepelejä tai lähes sata ottelua Suomen korkeimmalta sarjatasolta, voi puhua jo tasokkaasta meriittilistasta. Mutta kyseiset asiat eivät ole päällimmäisenä Tarmo Koivurannan puheissa. Koivurannan olemuksesta ja sanoista paistaa kovanluokan tahtotila itse lajia kohtaan.
– Jalkapallo on minulle elämäntapa. Lähestyn usein asiaa siten, että millainen olisin ilman jalkapalloa tai millainen olisi minun identiteetti tällöin. Olisin varmasti hyvinkin erilainen, jos en olisi kasvanut siinä ympäristössä missä puhutaan ja hengitetään jalkapalloa. Jalkapallon kautta olen kokenut mahtavia elämyksiä pelikavereiden kanssa. Tärkeimpänä saavutuksena urallani pidän henkilökohtaisesti sitä, että olen saanut uskomattoman määrän hienoja kavereita.
Uralle on sattunut useita seuroja ja niiden kautta erilaisia vuosia jalkapallon parissa. Jalkapalloilijan uran alkuvaiheessa 18-vuotiaana Koivuranta pääsi Valkeakosken Hakan riveihin. Tuolloin ei kuitenkaan ollut tarjolla automaattisesti avauskokoonpanon paikkaa vaan pyrkiminen pelaavaan kokoonpanoon lähti vaihtopenkin kautta.
– Ensimmäisen kerran, kun astuin pukukoppiin, katsoin suu auki ympärilleni. Oli Popovitsia, Ivanovia, Heikkistä jne. Ensimmäisenä vuotena minulle tehtiin hyvinkin selväksi, että tarvitsen vielä kokemusta miesten peleistä. Pelasinkin ensimmäisenä vuotenani niin A-junioreissa kuin 2.divisioonaa. Tottakai halusin olla avauskokoonpanossa, ja hammasta purren olin vaihtopenkillä. Mutta opin tuon oppivuoden aikana elämään kuin urheilija ja tekemään töitä nöyrästi ansaitakseni paikan avauskokoonpanossa.
Yhteisöllisyys on tärkeässä roolissa menestyvän joukkueen konseptissa. Joukkueen ja seuran toiminnan tulee olla järkevästi organisoitu, jotta pystytään vastaamaan vaativimpiinkin haasteisiin. Tämän saman on myös Tarmo Koivuranta huomannut pitkän uransa varrella.
– Joukkuepelissä on tärkeintä, että kokonaisuus toimii ja kaikki toteuttaa yhteisesti sovittua pelitapaa. Hyvä sanonta onkin, että silloin on ollut onnistunut peli, kun vieressäsi pelannut pelikaveri on ollut kentän paras pelaaja. Ensivaikutelman perusteella Kajaanissa ollaan menossa myös oikeaan suuntaan ajatellen juuri yhtenäistä kokonaisuutta.
Tarmo Koivuranta on kokenut urallaan jo yhdeksän erilaista leikkausta. Jokaisen leikkauksen jälkeen on ollut kuntoutusjakso, joka on ollut varmasti raskas koetus ennen kaikkea henkiseltä kantilta ajatellen. Jokaisen operaation jälkeen Koivuranta on kuitenkin palannut kentille samanlaisena taistelijana kuin aina. Tähän on auttanut työtä pelkäämätön asenne ja halu tehdä kaikkensa jalkapallon parissa sekä uran alkuvaiheessa opittu urheilullisuutta vaaliva elämäntapa.
– Keskityn kentällä voittamaan jokaisen tilanteen, ja auttamaan näin joukkueen pelisysteemin onnistumisessa. Minulta ei kannata odottaa kentällä mitään ihmetekoja. En tule tekemään missään nimessä hienoja maaleja, enkä ole niitä koskaan tehnyt. Minua on ohjannut aina intohimo lajia kohtaan. Haluan auttaa jokaista pelaajaa kentällä omalla esimerkilläni. Haluan vain olla joukkueelle sen luottamuksen arvoinen.
AC Kajaani kasvaa päivä päivältä joukkueeksi, joka tekee asioita kentällä yhteisen tahtotilan vallitessa. Tässä kokonaisuudessa Tarmo Koivurannalla on oma tärkeä rooli muiden pelaajien rinnalla. Jokainen pelaaja ja toimihenkilö tekee AC Kajaanista niin hienon joukkueen kuin se tällä hetkellä on.
 

JALKAPALLOSTADION

Lönnrotinkatu 1
87100 Kajaani

AC KAJAANI RY

toimisto@ackajaani.fi
ackajaani07@gmail.com

Lippujen hinnat

15€ normaali lippu

13€ erityisryhmät

7€ 10-16-vuotiaat

ALLE 10-vuotiaat vapaa pääsy

Osta AC Kajaanin fanipaita!

Pelkkä paita: 30€

Paita nimellä: 40€

Paita nimellä ja numerolla: 50€

Maksu: FI29 5760 0320 0912 74

Paidan noutaminen tapahtuu kotiotteluiden yhteydessä lippuportilta!

FACEBOOK