Tappio kenraaliharjoituksessa

Pitkäperjantai ei ollut AC Kajaanilla lepopäivä vaan aikaisin aamulla joukkueen linja-auto suuntasi kohti Joensuuta. Vastaan Mehtimäellä asettui viime kauden kilpakumppani Ykkösestä, JIPPO. Lähtökohta oli myös herkullinen siinäkin mielessä, koska AC Kajaanin päävalmentaja toimii tällä kaudella JIPON viime vuoden kauden valmentaja Jarmo Korhonen. Tilanteen teki myös se haastavaksi, että Korhonen oli ehtinyt olla joukkueensa mukana kuusi päivää.

Mutta tämä kuusi päivää oli tehnyt ainakin parannusta joukkueen taisteluilmeeseen. Jokainen pallo haluttiin voittaa ja pelata omalle joukkueelle. Tämä pelaaminen joukkueena ja yhdessä tekeminen näkyi pallon hallinnassa. Peliä pystyttiin hallitsemaan pallollisena ja pallo liikkui hallitusti pitkienkin syöttöketjujen avulla. AC Kajaani oli joukkue aina alkulämmittelyistä loppuveryttelyihin asti.

Kehitettävää löytyy edelleen pelistä paljon. Vaikka pallollinen pelaaminen oli parantunut, niin on siinä on edelleen kehitettävää. Helpoista syötöistä tehtiin usein liian vaikeita. Kentän tiiviinä pysyminen koko pelin ajan vaatii työtä. Myöskin 2-0 (1-0) häviö lopputuloksena on kokonaisuus, johon ei saa olla tyytyväinen.

Pelissä onnistuttiin joukkueena. Jokainen halusi tehdä asioita yhdessä. Mainittakoon Olli Karppisen erinomainen sisääntulo vartin pelin jälkeen tolppien väliin ja Simon Chibuezin taistelu uuden vanhalla pelipaikalla.

Jippo – AC Kajaani 2-0 (1-0) 11 min. Miles Byass, 70 min. Saku Kvist

AC Kajaani: Nitseskyy – Kettunen, Graziano, Putaala, Moilanen –  Kakhaber, Mal, Chibueze, Chukwu – Ogbuefi, Nzekwe (vaihdosta kentälle Karppinen, Nikkanen, Kahelin, Lohi; vaihdossa Fomin)

JALKAPALLOSTADION

Lönnrotinkatu 1
87100 Kajaani

AC KAJAANI RY

toimisto@ackajaani.fi
ackajaani07@gmail.com

Lippujen hinnat

15€ normaali lippu

13€ erityisryhmät

7€ 10-16-vuotiaat

ALLE 10-vuotiaat vapaa pääsy

Osta AC Kajaanin fanipaita!

Pelkkä paita: 30€

Paita nimellä: 40€

Paita nimellä ja numerolla: 50€

Maksu: FI29 5760 0320 0912 74

Paidan noutaminen tapahtuu kotiotteluiden yhteydessä lippuportilta!

FACEBOOK