Vauhdikas ja erittäin hyvä tunnelmainen taisto pohjoisen herruudesta päättyi tasan 1-1 (1-1)

Kokoonpanon ulkopuolella olivat edelleen Juuso Kemppainen,  Chiharu Kato, Hannes Seikkala, Amiri Bauraux ja Mauro Severino ja myös pelikiellossa oleva Gullit Zolameso ja viimeottelussa loukkaantunut Emmanuel Appiah. Myös päävalmentaja Mika Lumijärvi oli pois sairauden vuoksi. Seuraavan kerran taistelu pohjoisen herruudesta nähdään keskiviikkona Oulussa 30.9 klo 18:30.

Ensimmäinen puoliaika

– Ottelu käynnistyi kovin täydelle Liikuntapuiston katsomolle, kun pohjoisen kamppailua oli saapunut seuraamaan yli tuhat henkeä ja AC Kajaanin faniryhmän Kainuun Poikien huutovastustajaksi oli matkustanut Oulusta äänekäs kannattajaryhmä. Ensimmäisten parin puolittaisen Kajaanin tilanteen jälkeen AC Oulu otti pallonhallinnan ja Kajaani tyytyi puolustamaan rauhallisesti, eikä tilanteita ei liiemmin syntynyt, kunnes noin puolen tunnin pelin jälkeen Hussein Mohamed pääsi murtautumaan yksin laidalta ja harhautti kaksi Oulun pelaajaa ja laukaisi pallon oikeaan alanurkkaan boksin rajalta.

Pari minuuttia tästä ja Erfan Zeneli loukkasi kyynärpäätänsä kamppailtuaan Loorents Hertsin kanssa ja joutui jättämään ottelun kesken. 38′ minuutin kohdalla Niklas Jokelainen pääsi syöttämään maalin edustalle, josta Jere Aallikko tökkäsi pallon maaliin ja tilanteeksi 1-1. Vielä lisäajan toisella minuutilla kulmapotkun kuviosta Geoffrey Acheampongille pelattiin paikka, joka lähetti pallon kohti maalia, mutta se kimpoili jo valmiina olleen Oulun maalivahdin syliin ja tauolle mentiin tasatilanteessa. Ensimmäisellä puoliskolla ei varoituksia nähty.

– Tänään pääsin vähän enemmän omalle tasolle, mutta aina voi parantaa, varsinkin viimeistä ratkaisua ja keskityksiä. Sanoo Sharp Räsänen.

Toinen puoliaika

– Toinen puoliaika alkoi rauhallisesti Oulun hallitessa edelleen peliä. Ensimmäiset keltaiset kortit nähtiin 59′ ja 62′ minuutin kohdalla ja peli oli kovin rikkonaista, mutta hyviä tilanteita ei syntynyt, kuin vasta 65′ minuutin jälkeen, kun maalintekijä Mohamed riisti pallon ja pääsi luomaan Maximus Tainiolle paikan, mutta pallo meni Oululaisten kautta päätyrajan yli kulmapotkuksi.

Parin kulmapotkun jälkeen Sharp Räsänen pääsi laukomaan kulman jälkitilanteesta pallon kohti maalia ja näyttikin jo ylittävän maaliviivan, mutta ei aivan ja Juhani Pennanen sai liimattua pallon kiinni. Lisäaikaa oli pelattu pari minuuttia, kun Jokalainen lähetti kierteisen pallon vapaapotkusta oikealta puolelta, joka leijasi kaikkien yli ja ohi maalin.

Kotijoukkuekin sai vielä oman erikoistilanteensa oikealta laidalta pari minuuttia ennen loppua, kun Mohamed hankki vapaapotkun haastettuaan hyvin ja Henrik Ölander liukutaklasi häntä kortin arvoisesti ja Geoffrey Acheampong antoi vapaapotkun, josta hän lähti itse hakemaan laukausta, mutta Pennanen sai juuri ja juuri torjuttua vaarallisen näköisen laukauksen kulmapotkuksi. Kulmapotku jäikin ottelun viimeiseksi tilanteeksi, eikä sen jälkitilanteesta syntynyt Joakim Ärilän laukaus päässyt maalille asti ja ottelu päättyi tasan 1-1.

– Äijät taisteli tosi hyvin tänään, oli hyvä piste, mutta mahdollisuudet täyteenkin pistepottiin oli.

Ottelun tunnelmasta huomasi, että kyseessä oli taistelu pohjoisen herruudesta

Marko Milunovicin mietteet pelin jälkeen

– Piste sarjakärjestä on hyvä asia, varsinkin näiden muutamien vaikeiden ottelujen jälkeen ja tarvitsimme tämän pelin tähän, mutta olen hieman surullinen, kun emme voittaneet. Jos katsotaan pallonhallintaa ja syöttöjä, ehkä Oulu oli hallitsevampi osapuoli, mutta jos katsotaan laukauksia ja tilanteita, ne olivat aika tasaisia

– Luulen, että meidän itsevarmuus ja motivaatio on korkeammalla tasolla nyt, peli sunnuntaina tulee olemaan erilainen, esim. Tänään pelasimme enemmän puolustavaa peliä, joka täytyy katsoa siihen, kuinka vastustaja pelaa.

Kolumnin ottelun kolme tähteä

★ Sharp Räsänen (ACK)
Loistavaa 1v1 pelaamista ja puolustamista

★★ Hussein Mohamed (ACK)
Komea soolokuljetus, josta maali

★★★ Maximus Tainio (ACK)
Pelasi jälleen hyvän varman ottelun


AC Kajaani vs AC Oulu
1-1 (1-1)

Yleisömäärä: 1084

AC Kajaanin kokoonpano: Kaksa, Räsänen, Pitkänen, Kytilä, Samnda, Mohamed, Acheampong, Heidari, Tainio, Zeneli (Ärilä), Popa (Unoki)


AC jatkaa otteluitansa sunnuntaina Vaasassa VPS:n vieraana, ottelu on katsottavissa Elisa Viihteen kautta!

JALKAPALLOSTADION

Lönnrotinkatu 1
87100 Kajaani

AC KAJAANI RY

toimisto@ackajaani.fi
ackajaani07@gmail.com

Lippujen hinnat

15€ normaali lippu

13€ erityisryhmät

7€ 10-16-vuotiaat

ALLE 10-vuotiaat vapaa pääsy

Osta AC Kajaanin fanipaita!

Pelkkä paita: 30€

Paita nimellä: 40€

Paita nimellä ja numerolla: 50€

Maksu: FI29 5760 0320 0912 74

Paidan noutaminen tapahtuu kotiotteluiden yhteydessä lippuportilta!

FACEBOOK