OTTELURAPORTTI: AC Kajaani – FC Viikingit

Ac Kajaani – FC Viikingit 2-1 (1-0)

Sunnuntai-illan ottelu käytiin todella helteisissä olosuhteissa, joka söi varmasti hieman ottelun intensiteettiä. Ottelun alku mentiinkin rauhallisesti ja vaikka pallon hallinta oli kotijoukkueella, niin ensiminuutit eivät tarjonneet varsinaisia maalipaikkoja.

Ottelun kymmenennellä minuutilla alkoi tapahtua. Asialla oli Callistus Chukwu, joka oli kärkiparinsa Michael Nzekwen kanssa ensimmäisen puoliajan näkyvin hahmo, aiheuttaen jatkuvasti päänvaivaa Viikinkien puolustukselle. Quicy Osein pitkä pystysyöttö maata pitkin löysi Chukwun, joka pääsi puolittaiseen läpiajoon. Chukwu siirsi ja siirsi palloa parempaan paikkaan, pitäen yleisöä jännityksessä, ennen kuin latasi sen vieraiden maalivahti Mika Johanssonin käsien kautta verkon perukoille ja taululle 1-0 kotijohdon.

Muutenkin Ac Kajaani piti ottelua hallussaan läpi ensimmäisen puoliajan, mutta parhaat paikat vesittyivät viimehetkillä. Kerran ACK sai pallon maaliinkin, mutta se hylättiin paitsiona.

Toisen puoliajan alkuun Ac Kajaani teki vaihdon, kun Aleksander Akbar teki tilaa Murat Önalillle. 47 minuutin kohdalla kotijoukkue sai vapaapotkun noin 18 metriä maalista. Pallon taakse Önal joka pyssytti pelivälineen vastustamattomasti takatolpan kautta verkon perukoille ja tilanteeksi 2-0.

Tämän jälkeen ottelun suunta kääntyi. Fc Viikingit heräsi todella otteluun ja painostivat seuraavat minuutit varsin selkeästi. Kun tunti oli täynnä, sai se palkinnon. Vieraiden Markus Maunu teki nousun puolustuslinjasta. Palloa siirreltiin nopeasti pelaajalta toiselle, kunnes Maunu pääsi puolittaiseen läpiajoon. Tarkka sijoitus oikeaan alakulmaan ohi Daniel Kollarin, ja kavennus oli valmis.

Myös maalin jälkeen Viikingit jatkoivat painostusta, mutta Kollarin torjunnat ja puolustuslinjan uhrautuva pelaaminen estivät tasoitusmaalin synnyn kerta toisensa jälkeen. Vaikka Viikingit hallitsivatkin varsin selkeästi myös ottelun loppuhetkiä, niin lähimmäksi maalintekoa pääsi kotijoukkueen Nzekwe, joka puski pallon ylärimaan aivan ottelun viimeminuuteilla. Pisteet siis jäivät Kajaaniin lukemin 2-1

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa sekä vieraiden käskyttäjä Ilkka Jäntti, että toimitsijakiellossa ollutta Mika Lumijärveä tuurannut Eetu Koistinen olivat pelin kulusta varsin yhtä mieltä. Jäntti oli varsin mietteliäs mies.  – Kyllä jalkapallossa on kuitenkin kyse asenteesta ja sitä meiltä ei ensimmäisellä puoliajalla vaan löytynyt. Tuntuu että joukkueessa on paljon niitä pianon soittajia, muttei ainuttakaan pianon kantajaa. Kuten toisella puoliajalla nähtiin, kun jätkät löytävät sen hengen ja halun tehdä töitä, niin tehojakin alkaa löytymään.

Koistinen oli tyytyväinen pisteisiin, mutta viimeisen puolituntisen nukahdus sai miehen pohtimaan, miten tästä toistuvasta ongelmasta päästäisiin eroon. -No kyllähän sen varmasti kaikki näki mitä kävi. Ensimmäisellä puoliajalla oltiin tosi hyviä. Jopa paikoittain parasta peliä mitä on tällä kaudella nähty. Sitten jäivät jalat täysin koppiin, eikä yksinkertaisesti tehty kylliksi töitä. Toki Viikingitkin tuli kovaa, mutta kyllä tässä voi peiliin katsoa. Pitää miettiä mitä tehdään, koska ei ollut ihan ensimmäinen kerta, kun näin pelin taso romahtaa. Mutta tärkeät kolme pistettä kotiin ja tästä on hyvä jatkaa kohti keskiviikon peliä.

JALKAPALLOSTADION

Lönnrotinkatu 1
87100 Kajaani

AC KAJAANI RY

toimisto@ackajaani.fi
ackajaani07@gmail.com

Lippujen hinnat

15€ normaali lippu

13€ erityisryhmät

7€ 10-16-vuotiaat

ALLE 10-vuotiaat vapaa pääsy

Osta AC Kajaanin fanipaita!

Pelkkä paita: 30€

Paita nimellä: 40€

Paita nimellä ja numerolla: 50€

Maksu: FI29 5760 0320 0912 74

Paidan noutaminen tapahtuu kotiotteluiden yhteydessä lippuportilta!

FACEBOOK