AC Kajaani ja AC Oulu kohtaavat Liikuntapuistossa (säävarauksella Pallohallissa) maanantaina 6.5 klo 18.30.

Uudistuneella pelitavalla kauteen lähtenyt AC Kajaani joutui pettymään sarja-avauksessa nousijajoukkue MuSaa vastaan porilaisten hakiessa pisteet kainuusta lukemin 1-2.Kotijoukkue hallitsi palloa pitkiä jaksoja, mutta maalipaikoille murtautuminen tuotti joukkueelle vaikeuksia.Niinpä sopivien murtautumismallien löytäminen maalipaikoille pääsemiseksi on ollut harjoitusviikon pääteemana. ACO luottaa Kajaanin tavoin pallonhallintapeliin joten ottelun luonne tulee varmasti olemaan erilainen kuin mitä pitkälti vastahyökkäyksiin nojaavaa MuSaa vastaan.AC Oulu haki avaus-kierroksella 0-1 vierasvoiton täksi joukkueeseen FC Lahdesta siirtyneen Loorents Hertsin osumalla.

Päävalmentaja Ari Koski ei ollut lainkaan tyytyväinen joukkueen esitykseen sarja-avauksessa.

– Meidän pitää löytää rohkeus syöttää vastustajan muodon sisään ja hakea sitä kautta maalipaikkoja.MuSaa vastaan tyydyimme syöttelemään muodon ulkopuolella, joka ei johda mihinkään.Myös oma puolustusmuotomme hajosi välillä täysin.Olemme käyneet asioita läpi harjoituksissa ja joukkueen terveystilanne on hyvä, joten lähdemme haastamaan sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuvaa AC Oulua hyvistä lähtökohdista.

Menneellä viikolla joukkueen mukaan liittynyt Lawson Bekui tullaan myös näkemään joukkueen kokoonpanossa maanantain ottelussa.

-Tunnen itseni tervetulleeksi täällä Kajaanissa ja uskon, että pystyn vahvistamaan joukkuetta.Hyökkääjän tärkein tehtävä on tehdä maaleja, mutta joukkue tulee aina ennen yksilöitä ja meidän kaikkien pitää tehdä paljon töitä saavuttaaksemme hyviä tuloksia.

Otteluisäntinä Suomen Kalustemyynti ja K-Market Kontiomäki!

AC Kajaani-AC Oulu Liikuntapuistossa (säävarauksella Pallohallissa) maanantaina 6.5 klo 18.30.Lämpimästi tervetuloa!

JALKAPALLOSTADION

Lönnrotinkatu 1
87100 Kajaani

AC KAJAANI RY

toimisto@ackajaani.fi
ackajaani07@gmail.com

Lippujen hinnat

15€ normaali lippu

13€ erityisryhmät

7€ 10-16-vuotiaat

ALLE 10-vuotiaat vapaa pääsy

Osta AC Kajaanin fanipaita!

Pelkkä paita: 30€

Paita nimellä: 40€

Paita nimellä ja numerolla: 50€

Maksu: FI29 5760 0320 0912 74

Paidan noutaminen tapahtuu kotiotteluiden yhteydessä lippuportilta!

FACEBOOK