Nyt pelataan isoilla panoksilla!

Tulevana sunnuntaina on ainutlaatuinen pelipäivä Kajaanissa, kun sarjan kärkipaikalla oleva PS Kemi saapuu ainoan kerran tällä kaudella Vimpelin päänurmelle. Vastakkain iskevät kaksi sarjan kovinta joukkuetta.

Sarjakärki PS Kemi pelasi edellisen kerran viime viikonloppuna. Kotiottelu KPV:tä vastaan päättyi 3-2-vottoon. Numeroita selvempi peli ratkesi jo hyvissä ajoin, kun kemiläiset johtivat ottelua jo 3-0. Aivan viimeisillä minuuteilla joukkue nosti kuitenkin jalan kaasulta ja kokkolalaiset saivat kaksi kavennusmaalia pelikellon näyttäessä 90. peliminuuttia. “Kingeillä” ei ole varmasti varaa löysäillä samalla tavalla Kajaanissa, sillä AC on raapinut pisteitä peräti kymmenestä edellisestä pelistään.

PS Kemi juoksuttaa Vimpeliin sarjan tehokkaimman hyökkäyskaluston. Maalipörssiä läpi kauden hallinnut Jonte Smith saa hyvää tukea viime pelissäkin maalinteossa onnistuneelta Billy Ionsilta. Kun keskialueella kaksikkoa tahdittaa Jonathan Dollery ja Tommi Haanpää saavat isännät olla läpi ottelun hereillä.

Kotijoukkue AC Kajaani on valmistautunut tulevaan otteluun huolellisesti.
Olemme päässeet valmistautumaan tulevaan otteluun hyvin. Ehdottomasti on tulossa meidän joukkueelle kauden kovin testi. Lähdemme haastamaan sarjan kärkijoukkuetta kotikentällä ennakkoluulottomasti“, kertoo päävalmentaja Jarmo Korhonen
Kajaanilaiset ovat sarjataulukossa kemiläisiä kolme pistettä perässä, mutta voitolla kaikki olisi edelleen omissa käsissä. AC pelasi edellisen pelinsä Kokkolan keskuskentällä GBK:ta vastaan. Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin.
Edellinen pelimme oli yksi kauden parhaimmista peleistämme. Ainostaan palkinto jäi uupumaan. Olemme pyrkineet harjoituksissa hiomaan Kokkolassa hyvin tehtyjä asioita entistä paremmiksi”, Korhonen sanoo.
Kajaani saa takaisin kokoonpanoonsa joukkueen runkopelaajiin kuuluvan Callistus Chukwun. Mies kärsi edellisessä ottelussa pelikieltonsa ja on tulevassa kamppailussa pelikelpoinen. Kärkipelissä kannattaa seurata myös Daniel Caumon otteita erityisen tarkasti. Brasilialainen palkittiin GBK-pelissä kentän parhaana pelaajana. Kauden ensimmäinen maali antaa vielä odottaa itseään, mutta kuparisen rikkoutuminen sunnuntaina ei yllättäisi ketään.

Molemmat joukkueet kamppailevat tulevan syksyn nousukarsintapaikasta. Sunnuntaina onkin mahdollista nähdä sarjan kaksi laadukkainta joukkuetta Kajaanssa. Kierroksia on toki sunnuntainkin jälkeen kymmenen vielä pelaamatta, mutta asetelmia loppukautta ajatellen haetaan jo tulevassa ottelussa. Nyt pelataan isoilla panoksilla!

                   sijoitus     ottelut    pisteet   tehd.maalit   pääst.maalit  maaliero
PS Kemi        1.               16           36              35                       16               +19
AC Kajaani    2.               16           33               19                        7               +12

AC Kajaani-PS Kemi
3.8  18.30 Vimpelin Urheilukeskus

JALKAPALLOSTADION

Lönnrotinkatu 1
87100 Kajaani

AC KAJAANI RY

toimisto@ackajaani.fi
ackajaani07@gmail.com

Lippujen hinnat

15€ normaali lippu

13€ erityisryhmät

7€ 10-16-vuotiaat

ALLE 10-vuotiaat vapaa pääsy

Osta AC Kajaanin fanipaita!

Pelkkä paita: 30€

Paita nimellä: 40€

Paita nimellä ja numerolla: 50€

Maksu: FI29 5760 0320 0912 74

Paidan noutaminen tapahtuu kotiotteluiden yhteydessä lippuportilta!

FACEBOOK