Ennakko: PS Kemi-AC Kajaani

874AC_logo

 

 

 

PS Kemi vs. AC Kajaani

Heinäpää, Oulu, 2.3.2013 klo 14.00

-10 astetta, merituuli ja avoin kenttä. Siinäpä pääpiirteissään AC Kajaanille vuoden 2013 ensimmäisen virallisen ottelun peliympäristö.  Tämän pelaajat joutuvat huomioimaan pukeutumisessaan ja valmistautumisessaan, mutta muuten lauantaina tullaan pelaamaan varmasti kuuma Suomen Cupin 3.kierroksen ottelu. AC Kajaanin osalta kentällä nähdään kohtuullisen normaalivahvuinen joukkue. Varmoja poissaolijoita ovat erinäisistä syistä Alexander Akbar, Janne Putaala, Niko Junkkari, Konsta Hurskainen sekä Quincy Osei. Otteluun valmistautumisesta olennaisen kertonee puolustaja Simon Chibuezen pilke silmäkulmassaan vastaamat kommentit kuultuaan tulevan ottelun olosuhteista: “I think I need black horses…does anybody have black horses?”.

Kemin Junkohallin romahduksen takia Oulussa pelattavaan otteluun saapuu ainakin pelihaluja uhkuva kajaanilaisryhmä, jonka luonnollisena tavoitteena on edetä Suomen Cupissa seuraavalle kierrokselle. Lisäjännitettä otteluun tuo joukkueiden pelaaminen vielä viime kaudella samassa kakkosen lohkossa, jolloin ottelut olivat kotijoukkueiden juhlaa. Myös pelaajavaihdoksia joukkueiden kesken on tapahtunut, sillä lupaava laitapuolustaja Jere Moilanen siirtyi talven aikana AC Kajaanin riveihin juuri PS Kemistä.

JALKAPALLOSTADION

Lönnrotinkatu 1
87100 Kajaani

AC KAJAANI RY

toimisto@ackajaani.fi
ackajaani07@gmail.com

Lippujen hinnat

15€ normaali lippu

13€ erityisryhmät

7€ 10-16-vuotiaat

ALLE 10-vuotiaat vapaa pääsy

Osta AC Kajaanin fanipaita!

Pelkkä paita: 30€

Paita nimellä: 40€

Paita nimellä ja numerolla: 50€

Maksu: FI29 5760 0320 0912 74

Paidan noutaminen tapahtuu kotiotteluiden yhteydessä lippuportilta!

FACEBOOK