Eetu Setänen AC Kajaanin riveihin

Eetu Setänen vahvistaa AC Kajaanin puolustuspäätä kahden ottelun mittaisella sopimuksella. Setänen helpottaa puolustuspäässä olevaa akuuttia pelaajapulaa, josta on tällä hetkellä poissa vielä toipilaana oleva Sampo Lastuvirta ja pelikieltoa ensimmäisessä pelissä kärsivä Janne Putaala. Setänen on ikäluokassaan suomalaista huippua omalla pelipaikallaan.

Eetu Setänen on 23-vuotias toppari, joka aloitti jalkapallouransa Euran Pallossa. EuPasta hän siirtyi 14-vuotiaana Rauman Pallo-Iiroihin. Setänen kuului raumalaisten kultaiseen 1991-syntyneiden ikäluokkaan, joka murtautui B- ja A-nuorten SM-sarjassa Suomen kärkijoukkueiden joukkoon. Hän on kantanut yllään myös nuorten maajoukkuepaitaa.

Setänen kuului Pallo-Iirojen edustusjoukkueeseen kahdeksan kauden ajan, mutta ajautui maaliskuussa erimielisyyksiin uuden päävalmentajan Hannu Tourun kanssa ja jäi ilman sopimusta. Pelaajana 193-senttinen Setänen on ulottuva toppari, jolta on lupa odottaa väkeviä esityksiä pääpalloissa ja katkontapelissä. Viime kaudella hän nousi Vasile Marchisin loukkaantumisen jälkeen Pallo-Iirojen puolustuslinjan eleettömäksi tukipilariksi.

Miksi Kajaaniin?:

– Kun Kajaanista otettiin yhteyttä, ajattelin ensimmäiseksi, että kiinnostus imartelee, mutta ajatus on mahdoton. Harkinnan jälkeen halusin lähteä yrittämään. Haluan, että jalkapallosta jää mulle jotain muutakin kuin länkisääret. Tämä on kokemus, jonka voin muistaa koko loppuelämän.

– Haluan edelleen pelata tavoitteellista jalkapalloa. Kajaani antoi takaisin sen mahdollisuuden, jonka Pallo-Iirot vei. Siksi haluan auttaa seuraa kaikin tavoin sarjanousun tavoittelussa.

– Olen kokenut Veikkausliigan ja Ykkösen vain testien muodossa. Unelmana on saada vielä kokea jalkapalloammattilaisuus. AC Kajaanin tarjoama  mahdollisuus on pieni askel kohti sitä.

– Kun tulen Kajaaniin, ajatukset eivät ole kuitenkaan ensimmäiseksi tulevaisuudessa, vaan tässä hetkessä. Mä nautin suunnattomasti otteluiden voittamisesta. Nyt lähden antamaan peli kerrallaan kaikkeni, että koemme niitä tunteita joukkueen kanssa.
– Korhosen “Jamolla” oli iso vaikutus siihen, että halusin tulla Kajaaniin. Ollessani hänen edellisen seuransa JIPPO:n testissä, pelaajat kertoivat Jamosta pelkkää hyvää. Haluan olla osa sitä yhtenäistä, taistelevaa ja taitavaa AC Kajaania, jota Jamo muovaa.

JALKAPALLOSTADION

Lönnrotinkatu 1
87100 Kajaani

AC KAJAANI RY

toimisto@ackajaani.fi
ackajaani07@gmail.com

Lippujen hinnat

15€ normaali lippu

13€ erityisryhmät

7€ 10-16-vuotiaat

ALLE 10-vuotiaat vapaa pääsy

Osta AC Kajaanin fanipaita!

Pelkkä paita: 30€

Paita nimellä: 40€

Paita nimellä ja numerolla: 50€

Maksu: FI29 5760 0320 0912 74

Paidan noutaminen tapahtuu kotiotteluiden yhteydessä lippuportilta!

FACEBOOK