Kovin loukkaantuneinen AC Kajaani matkustaa VPS:n vieraaksi

Kotijoukkue VPS on kasvojen pesun edessä hävittyään viimeottelussa FF Jarolle peräti 6-1. VPS:n ainoan maalin viimeisteli Momodou Sarr, joka on viimeistellyt kaksi maalia seitsemässä ottelussa. Vaasalaiset löytyy sarjataulukosta kuudennelta paikalta 11:lla pisteellä ja maaliero on 10-10. Tuttuja kasvoja Vaasassa ovat Kajaanissa pelanneet Samuel MahlamäkiMiika Niemi ja Arttu Nuutinen.

– VPS on varmaan erittäin sisuuntunut rökäletappiosta ja heillä on varmaan kova tahto näyttää, etteivät ole niin huonoja, kuin mitä edellisen pelin tulos oli. Arvioi Mika Lumijärvi.

AC Kajaani katkaisi sarjakärki AC Oulun voittoputken viimeottelussa, pelattuaan tasan 1-1. Hussein Mohamed teki kajaanilaisten ainoan maalin hienon soolojuoksun päätteeksi. AC:n kokoonpano on tällä hetkellä erittäin vajaana, viimeisimpänä Erfan Zeneli loukkasi itseään viimeottelussa. AC on sarjataulukossa yhdeksäntenä seitsemällä pisteellä, maaliero 7-8. Joukkueiden viimekohtaaminen päättyi VPS:lle 1-3 Suomen Cupissa Kajaanin pallohallissa helmikuussa.

– Kyllähän nuo loukkaantumiset vaikuttavat ja ikävää varsinkin loukkaantuneen pelaajan kannalta, mutta toisaalta joukkue on osoittanut venymiskykynsä ja taistelutahtonsa, vaikka pelaajia on tippunut pois koko ajan. Olen varma, että sunnuntaina nähdään taas taisteleva ja yhtenäinen joukkue, jonka tavoitteena on hakea täysi pistepotti Vaasasta.

– Muutama pelaaja on todella lähellä paluuta ja he ovat jo mukana Vaasassa, mutta heidän peliaika pyritään pitämään mahdollisimman pienenä, ettei vammat uusiudu.

Seuraa heitä:

Sebastian Strandvall #8 (VPS)
Kokenut pelaaja, pelannut VPS:ssä lähinnä aina, myös A-maajoukkue debyytti tehty, joukkueen maalikuningas

Mohamed #7 (ACK)
Hieno maali viimeottelussa, vaarallinen haastaja

Peli on tuttuun tapaan katsottavissa Elisa Viihteen kautta!


VPS vs AC Kajaani
9.8.2020 klo 17:00
Elisa Stadion


 

JALKAPALLOSTADION

Lönnrotinkatu 1
87100 Kajaani

AC KAJAANI RY

toimisto@ackajaani.fi
ackajaani07@gmail.com

Lippujen hinnat

15€ normaali lippu

13€ erityisryhmät

7€ 10-16-vuotiaat

ALLE 10-vuotiaat vapaa pääsy

Osta AC Kajaanin fanipaita!

Pelkkä paita: 30€

Paita nimellä: 40€

Paita nimellä ja numerolla: 50€

Maksu: FI29 5760 0320 0912 74

Paidan noutaminen tapahtuu kotiotteluiden yhteydessä lippuportilta!

FACEBOOK