AC Kajaani saa lauantaina vieraita Kotkasta

Kuva: Jussi Rämä. Luvaton käyttö kielletty.

AC Kajaani kohtaa lauantaina KTP:n kauden kolmanneksi viimeisessä kotiottelussaan. Otteluisäntänä toimii Intersport Kajaani. AC on kerännyt pelaamissaan 22 ottelusta 21 pistettä ja sarjassa viidentenä majailevat kotkalaiset puolestaan 32. KTP:lla on vielä mahdollisuus nostaa sijoitustaan sarjassa reilusti, kolmantena miesten Ykkösessä oleva FF Jaro on neljän pisteen päässä.

 

AC Kajaani lähtee otteluun sisuuntuneena TPS:n oltua Turussa selkeästi parempi lukemin 3-0.

– Meidän pitää taas löytää peliimme se tasapaino, jolla kaadoimme AC Oulun Liikuntapuistossa. Kun puolustamme paremmin myös hyökkäyspelimme toimii. TPS oli meitä parempi joka osa-alueella ja siitä lähdetään parantamaan, jotta pystyisimme taas tarjoamaan voitokkaan ottelun kotiyleisölle. Meillä on lauantain otteluun hyvin vaihtoehtoja, kun Matias Juntunen, Michael Ibiyomi ja Derrick Mensah ovat taas käytettävissä. Jürgen Castañeda on vallitettavasti loppukauden sivussa loukkaantumisen vuoksi.

Lauantain vastustaja KTP lähtee otteluun useiden loukkaantumisten ja pelikieltojen rasittamana, mutta kotkalaiset ovat kauden aikana osoittaneet, että joukkueesta löytyy laatua, joten Liikuntapuistossa nähdään varmasti tiukka vääntö. Kauden aiemmissa kohtaamisissa molemmat joukkueet ovat hakeneet vierasvoiton, sillä KTP haki Kajaanista pisteet lukemin 1-2 ja AC oli puolestaan Kotkassa parempi vahvan esityksen jälkeen luvuin 0-2.

AC Kajaani-KTP potkaistaan käyntiin lauantaina 14.9 klo 15.00. Liput 10 € ja OP-omistaja-asiakaskortilla 8 €. Tervetuloa!

KAUSIKORTTI

2019 Kausikortti; 160 €

PÄÄSYLIPUT

Aikuiset; 16 €
Erityisryhmät; 14 €

ALLE 12v VAPAA PÄÄSY

MYYNTIPISTE

Kajaanin Offsetpaino
Mainuantie 350 B
87700 Kajaani

JALKAPALLOSTADION

Lönnrotinkatu 1
87100 Kajaani

AC KAJAANI RY

toimisto@ackajaani.fi

FACEBOOK

Social LikeBox & Feed plugin Powered By Weblizar