Taistelu pohjoisen herruudesta ratkaistaan Oulussa keskiviikkona

Alkukauden vahvasti aloittanut kotijoukkue AC Oulu on menettänyt vahvan sarjajohtonsa ja on tippunut sarjassa kolmanneksi, viimeisin ottelu FF Jaroa vastaan päättyi pietarsaareilaisten kotivoittoon 2-0.
Sitä aiempi ottelu KPV:tä vastaan päättyi kotona myöskin tappioon, 1-2. Tosin oululaisten pistesaldo on yhtä paljon kuin edellä olevien KTP:n ja Jaron, joka on 34.
Viime ottelu joukkueiden välillä päättyi Kajaanissa tasan 1-1, maalinteossa tuolloin onnistuivat Hussein Mohamed ja Jere Aallikko.
Ottelun ilmassa oli tosin hyvin paljon sähköä ja tilanteitakin oli, keskiviikon ottelu tulee myöskin luultavasti olemaan samanlainen.

– Oulu on yksi parhaista joukkueista sarjassa, pelaajistosta löytyy kokeneita nimiä mm. Rafinha, Jokelainen, Nurmos ja Hertsi, joukkueessa on myös nuori pelaaja Koskela, joka tulee olemaan yksi Suomalaisen jalkapalloilun tulevaisuuden nimistä, siitä olen varma, sanoo päävalmentaja Marko Milunovic.

AC Kajaanille ottelu tulee olemaan myöskin erittäin tärkeä sarjassa säilymisen kannalta. Putoamisviiva ja IF Gnistan hätyyttelee jo tasapisteissä 15, mutta tosin AC on pelannut yhden ottelun vähemmän kuin Gnistan, koska viime ottelu MyPaa vastaan peruttiin myllykoskelaisten koronaepäilyksien vuoksi.
Sarjataulukon kahdeksanteen sijaan AC:lla on matkaa vielä neljä pistettä, jossa MP on tällä hetkellä 19:lla pisteellä, loppukauden jäljellä olevat seitsemän ottelua tulee olemaan siis erittäin tärkeitä kajaanilaisille sarjapaikan kannalta.
Vaikka sarjasijoitukset Kajaanilla ja Oululla ovat aivan toisissa päissä taulukkoa, on edessä varmasti aina yhtä tiukka vääntö, niin kuin joukkueiden välillä viime vuosina on ollut. Keskinäisten kohtaamisten voitot ovat tällä hetkellä Oululle 7-2, mutta tasan joukkueet ovat pelanneet neljä kertaa.

– Edessä on erittäin kova ottelu, perutusta MyPa ottelusta katseet on jo käännetty Oulua kohti ja olemme pyrkineet valmistautumaan parhaiten mitä mahdollista. Oulu tarvitsee pisteitä nousua varten, me pisteitä sarjassa pysymistä varten, joten molemmilla joukkueilla on kova tarve pisteille.

AC Kajaanin kokoonpanossa ei ole enää kovin montaa loukkaantunutta, tästä ottelusta sivussa on kuitenkin vielä Erfan Zeneli, joka on tosin tehnyt paluun joukkueen harjoituksiin. Babacar Diop joutuu jättämään ikävä kyllä tämän ottelun sivuun, koska hänellä on alaselän kanssa ongelmia. Kaikki muut pelaajat ovat täydessä kunnossa ja valmiita otteluun!

Seuraa heitä:

Aapo Heikkilä #21 (ACO)
Joukkueen paras maalintekijä viidellä osumalla

Juuso Kemppainen #2 (ACK)
Tekee paluun Raatin Stadionille

Ottelun suora lähetys nähtävissä Elisa Viihteen kautta!


AC Oulu vs AC Kajaani
30.9.2020 klo 18:30
Raatin Stadion, Oulu


JALKAPALLOSTADION

Lönnrotinkatu 1
87100 Kajaani

AC KAJAANI RY

toimisto@ackajaani.fi
ackajaani07@gmail.com

Lippujen hinnat

15€ normaali lippu

13€ erityisryhmät

7€ 10-16-vuotiaat

ALLE 10-vuotiaat vapaa pääsy

Osta AC Kajaanin fanipaita!

Pelkkä paita: 30€

Paita nimellä: 40€

Paita nimellä ja numerolla: 50€

Maksu: FI29 5760 0320 0912 74

Paidan noutaminen tapahtuu kotiotteluiden yhteydessä lippuportilta!

FACEBOOK