2.5. Ilves-AC Kajaani siirretty kesäkuulle

AC Kajaanin ja Tampereen Ilveksen välinen Ykkösen sarja-avaus, joka oli alunperin tarkoitus pelata torstaina 2.5, on jouduttu perumaan Tampereen kaupungin kiellettyä Tammelan stadionin käytön nurmen heikon kunnon vuoksi. Myös varakentäksi ilmoitettu Ratinan stadion on vielä käyttökiellossa, joten ottelua ei päästä pelaamaan. Joukkueet ovat sopineet alustavasti korvaavaksi pelipäiväksi kesäkuun 12. päivän. Kesäkuisena keskiviikkoiltana luulisi jo olosuhteiden olevan kunnossa ja Tammelan stadionin tarjoavan hyvät puitteet Ykkösen sarjanousijoiden kohtaamiselle. AC Kajaanin osalta tämä tarkoittaa sitä, että kauden avausottelu onkin sunnuntaina 5.5. klo 18.30 pelattava AC Kajaani – Valkeakosken Haka. Tervetuloa kaikki kannustamaan AC voittoon viime vuonna vielä Veikkausliigaa pelanneesta joukkueesta.

Nettisivujen osalta Ottelut -osioon on nyt päivitetty ajantasainen otteluohjelma AC Kajaanin osalta ja sieltä löytyy myös linkki Palloliiton tarjoamaan kaikkia joukkueita koskevaan otteluohjelmaan. Talven ja kevään harjoitusotteluiden tulokset sekä niiden raportit löytyvät Ottelut -pääotsakkeen Talvikauden -väliotsakkeen alta. Muuten nettisivujen tietoutta ja tuoreita kuvia pyritään tarjoamaan, kunhan pelaajien yksittäiskuvat vain toimitukseen asti ehtivät. Joukkuueen tunnelmia ja ajankohtaista tietoutta pyritään tarjoamaan nopeimmin joukkueen facebook -sivujen kautta, mutta luonnollisesti myös kotisivut tulevat kauden aikana palvelemaan mahdollisimman ajanmukaisesti. Tällä hetkellä joukkueen harjoitukset pyörivät aamuin illoin Kajaanin Urheilupuistossa hyvällä sykkeellä. Joukkueen harjoittelua voi tulla seuraamaan paikan päälle vielä ainakin tänään perjantaina, maanantaina sekä tiistaina klo 17.00 alkaen.

JALKAPALLOSTADION

Lönnrotinkatu 1
87100 Kajaani

AC KAJAANI RY

toimisto@ackajaani.fi
ackajaani07@gmail.com

Lippujen hinnat

15€ normaali lippu

13€ erityisryhmät

7€ 10-16-vuotiaat

ALLE 10-vuotiaat vapaa pääsy

Osta AC Kajaanin fanipaita!

Pelkkä paita: 30€

Paita nimellä: 40€

Paita nimellä ja numerolla: 50€

Maksu: FI29 5760 0320 0912 74

Paidan noutaminen tapahtuu kotiotteluiden yhteydessä lippuportilta!

FACEBOOK